maanantai 22. lokakuuta 2012

Kustantamista ja Maailmanconia.

"Herran jee kun häikäisee", tai ainakin pitää kunnioittaa viimeikoina rohkeasti syntyneitä scifi, yms pienkustanteita,siis pitää ainakin nostaa olematonta hattua niille rohkeille ihmisille, jotka ovat kuluneenakin vuonna ottaneet isohkonkin taloudellisin riskin tuottamallaa genreen uusia antologioita, novellikokoelmia ja jopa romaaneja.Samalla ovat myös antaneet niin uusille, kuin jo hieman kokeneemmilllekin kirjoittajille mahdollisuuden saada esiin tekstejään. Mainittakoon tässä yhteydessä URS ja Turbator.Totta toki siis pitää saada niistä myös jonkinlainen tulos, jotta voidaan taata laadukkaan(uuden) tekstintuotto tulevaisuudessakin. Aktiivinen fandom on toki osoittanut kiinnostuksensa ostokäyttäytymisellään, mutta josko tästä "porukasta "löytäisimme jonkinlaisen mahdollisuuden saada nämä kirjat myös suurempaan julkiseen levitykseen, hulluna ideana jopa fandomin ylläpitämä markkinointi organisaatio suurempia jakelukanavia kohtaan. Mene ja tiedä, muttaa kannattisiko miettiä?

Worldcon  2015 Helsinkiin. Voi hurja, mutta ensi pyörtymisen jälkeen ei ehkä niin hullu-ajatus sittenkään.Suomalainen fandom on vuosia järjestänyt onnistuneita ,ja mainetta savuttaneita Finnconeja, joista kunniavieraina olleet henkilöt ovat kovasti kiittäneet ,ja tahoillaan levittäneet hyvää kommenttia.Samalla monet henkilöt ovat luoneet suhteita kansainväliseen fandomiin, ja sitä kautta levittäneet tietoa, niin suomesta, kuin meidän "porukastammekin". Tämä sakki on osaavaa ja asiastaan innostunutta, muttta toki maailamnconin järjestäminen vaatii ihmisiä kauttta koko suomenmaan, jotenka olen sitä mieltä, että lähtekäämme hurjasti tukemaan tätä hullua bidiä, ja jos mahdollisuutesi o, niin mene Helsingin kirjamessuille lauantaina 27.10, kuulemaan lisää, tai seuraa listoja. Tämä asia taatusti tulee elämään lähiaikona
.


maanantai 8. lokakuuta 2012

Kun ei ole sanottavaa, sano paljon

Enpä ole paljoa kirjoitellut, kun ei ole ollut erikoisempaa sanottavaa, mutta kiitos Teron, Harrin , Pasin ja Shimon saatiin aikaiseksiTurconen, pikkuinen minicon.Uuden scifi-tapahtuman luominen on aina jännittävä peli,mutta onneksi saimme oivan kunniavieraan J.Pekka Mäkelän, ja muut erinomaiset esiintyjät. Suurkiitos vielä heille.Erityisesti pitää myös kiittää paikalle saapunutta yleisöä(toivoimme 30, saimme lähelle 70, ja Ipakin tuli ihan Milanosta asti:). Turun Kaupunginkirjasto osoittautui oivaksi ja yhteistyö halukkaksi paikaksi, joten Turcosella on tulevaisuus. Ilatabile baarejakin pitää toki kiittää Pasin/Sarjakuvakaupan etkojen etkoja, Cosmarin etkoja ja Teerenpeli ravintolaa(mää en muista mittään)

Muuten alkanut syksy on ollut kohdallani enemmänkin omaishoitaja homma painotteista, Swecon jäi väliin tänä(kin) vuonna, koetetaan 2013 uudelleen. Turun Kirjamessuille pyörähdin viimeisenä päivänä pikaisesti, hakemassa tarjousten tarjouksia. Muuten olen huomannut ,että lähestyvissä kunnallisvaaleissa on vahva scifi edustus eri puolella maata, jotenkas onnea ehdokkaille.Lopuksi toivotetaan kaikille kaupungin(maamme) asukkaille riemukasta syysaikaa. Kohti uusia seikkailuja.