Kansaneläkelaitos, tutummin Kela.Kansalaisten tuki ja turva, jossa aina apu ja neuvo,ainakin pääjohtajan mukaan. No tottahan se on, kunhan itse otat selvää tukimahdollisuuksistasi, ja hommaat tusinoittain todistuksa. Sittenpä vielä istut tuntikausia jonottamassa vuoroasi jotta voit jättää paperisi.
Kuluupa siten viikkokausia, ja kas saat hylkäävän päätöksen, koska lomake numero sen ja sen kohdassa ei ollut rastia. Kauniisti mukana toki on ohjeet valituksen tekemisestä, ja kas kun teet sen kohteliaasti ja nöyränä, niin taas odottelet.Vastaus saapuu sitten aikanaan"Olemme huomioineet valituksenne, mutta aikasemmin toimittamanne todistus on vanhentunut, joten voitteko toimittaa uuden.Jaahas sitten taas paperien hakuun ja todistus virkailijalle, Kele. Näinhän ne vihapuheet syntyvät.
Sitten Scifiä.
Olen viimeaikoina saanut ollua mukana kasaamassa, "universaalisen" hienoa scifi miniconia, johonka toki toivon suunnatonta osanottajamäärää, joten nähkäämme Turussa 22.9 :)
lauantai 25. elokuuta 2012
lauantai 11. elokuuta 2012
Vielä Finnconista ja Atoroxista osa 2
Taas kerran.
Hei.
Esiraati luki taas toistasataa ehdokasta,joista tuttuun tapaan tänä vuonna valittiin nuo 22 ehdokasta fandomin äänestykseen, Miksi taas tämä suora harrastajien äänestys ei saanut sille kuuluvaa osuuttaan mediassa.
Miksi?
Atorox joka on kuitenkin"Se"kotimaisten spefi kirjoittajien tilaisuus verratata edellisen vuoden tuotantoaan fandomin silmissä.
Siis miksi?
Me emme osa markkinoida tätä ainutlaatuista suomaista palkintoa, sillä Atoxroxin arvo Suomen vanhimpana scifi-fantasia kirjallisuupalkintona on ehdottomasti ansaitsisi suuremman media arvon.
Äh siis mikä Finnlandia palkinto, kysyn vaan? No tavataan syyskuussa Turussa ja Turconissa :)
:
Atorox jaettin Finnconissa, ja,.vuoden 2012 Atorox-palkinnon voitti Pasi Ilmari Jääskeläisen nolvelli Kirje
Lethelle. Toisen
sijan sai Tomi Jänkälän novelli Uralin sininen. Kolmossijalla oli Petri Laineen
ja Anne Leinosen yhdessä kirjoittama Kuulen laulun kaukaisen Tänä vuonna palkinnosta kilpaili 22 novellia, ja äänestämässä oli yhteensä 35
suomalaista scifin ja fantasian ystävää.Hei.
Esiraati luki taas toistasataa ehdokasta,joista tuttuun tapaan tänä vuonna valittiin nuo 22 ehdokasta fandomin äänestykseen, Miksi taas tämä suora harrastajien äänestys ei saanut sille kuuluvaa osuuttaan mediassa.
Miksi?
Atorox joka on kuitenkin"Se"kotimaisten spefi kirjoittajien tilaisuus verratata edellisen vuoden tuotantoaan fandomin silmissä.
Siis miksi?
Me emme osa markkinoida tätä ainutlaatuista suomaista palkintoa, sillä Atoxroxin arvo Suomen vanhimpana scifi-fantasia kirjallisuupalkintona on ehdottomasti ansaitsisi suuremman media arvon.
Äh siis mikä Finnlandia palkinto, kysyn vaan? No tavataan syyskuussa Turussa ja Turconissa :)
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Lyhyt matkapäiväkirja Finnconiin
Kävinpä sitten Finnconissa Tampereella.
Perjantaina reppu pakattuna jo klo 5 aamusella. Kynsiä pureskellen odottelin omaishoitaja sijaista, joka oli tulossa junalla Turkuun. Junahan on ollut pikkaisen epävarma kuljetusväline viimeaikoina.Hermoillessani esivalmistelin muutaman päivän ruuat hoidokilleni-no onneksi- tällä kertaa sain sijaisen ajoissa paikalle, vaikka hän olikin matkustanut lähes puolimaapalloa avukseni.Siispä matkaan, joka menikin mukavasti vaikka aikamoinen sadekuuro yllättikin, kuljettajani oli kuitenkin luotetteva(jotenkin olen aina viihtynyt naisautoiljoiden kyydissä) ja saimme ilon-aihetta meidät aiemmin ohittaneen moottoripyöräilijän värjöttellessä kastuneena bussipysäkillä.
Perillä pikainen kuittaus työvuoroistani, ja eikun hotellille.Huone oli kelvollinen ja sopivalla paikalla, mitä nyt suihku vuosi vettä lattialle-so what- sehän on con.Kohti sitten vaan perjantain etkobileitä läheiseen irkkuravintolaan, jossa jo tuttuja ja muutamaa tuntematontakin tuli tapailtua. Irkkumusiikista kun en erityisemmin välitä, ja vatsakin muistuttutti olemassaolostaan, niin takaisin syömään hotellille ja baariin, ja ansaitulle yöpuulle(öh pari olusta minibaarista).
Lauantai.
Kohti conipaikkaa ja avajaisiin. Perinteiseen tapaan piti osallistua muutamaan mielenkiintoiseen ohjelmanumeroon, ennenkuin omat "nakkini" alkoivat. Vuorojen päättyttyä ostoksille, ja löysinkin mutaman kirjan, joidenka vuoksi pelkästään kannatti tulla Tampereelle. Pari olusta toki myös conravintolassa kera ruotsalaisten tuttujen kanssa, josta sitten valmistautummaan iltabileisiin.Koska en sitten vuoden 80 ole ihmeemmin ollut Tampereella, niin en oikein osannut suunistaa bilepaikkaan, mutta onneksi hotellin henkilökunta avusti neuvomalla jonkun tunnelin kautta.Samalla sain varoituksen varoa jonkun S-Marketin kulmaa, varsinkin yö-aikaan (hui).Urheasti kuitenkin astelin eteenpäin, ja löysinkin perille, jossa tapasin "heimoni"-ja kas taas hieman olusta-.Sielläpä sitten kokoontui myös "Herrasmiesten scifistinen sikaariseura", johonka on minulla on kunnia kuulua. Tuprutellessa sain taas lisävirtaa, ja lähdin hoitamaan omaa osuuttani illan ohjelmasta(Mafia) joka saikin kivan suosion.Lisää olusta, mutta kun seuraava päiväkin sisälsi työvuoroja, niin puolilta öin kohti hotellia. Hah ja aulabaarin kautta toki
Sunnuntai.
Viimeinen con päivä alkoikin sitten taas repun pakkauksella, ja kohti aamun ensimmäistä työvuoroa, jonka myötä sunnuntaipäivä menikin ripeästi, toki lounaalle ehdin, ja siellä ystävän kanssa keskustelimme päättymäisillään olevasta conista.- hih ja pari olusta- Keskustelussamme livahti myös ajatus vuoteen 2015, ja kotikaupunkiin, joka jotenkin kiehtovasti jäi takaraivoon muhimaan. Sitten taas turvalliselle kotimatkalle, ja odottelemaan ensivuoden conia.
Varsinaisiin ohjelmiin, ja muihin asioihin palaankin myöhemmin. Suurkiitos Tampere.
ps älkää laskeko sanoja olunen, ja baari :)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Hadzi
Minulla on oma pieni soppeni, jossa harrastan arjesta irtaantumista, siihen kuuluu mukava tuoli, pieni pöytä varustettuna tarpeellisella määrällä naposteltavaa,sopivaa juomaa ja paketti savukkeita. Tässä sopessa harrastan kirjallisuutta-erityisesti scifiä-tottakai. Harrastus tosin on aika yksinäistä puuhaa, mutta onneksi kotikaupungissani samanhenkisten ihmisten seurakunta, jota tietenkin kutsutaan Mafiaksi. Siellä on mukava keskustella kaikesta maan ja maailmankaikkeuden väliltä, joskus myös kirjoistakin.Melkeinpä voisi sanoa, että tarkoituksena on saavuttaa eräänlainen valaistuminen.No jos harrastajien tapaamista voi verrata seurakuntaan, niin lopputuloksena pitää olla pyhiinvaellusmatkan teko, sehän on lähes hengellinen matka johonkin pyhään paikkaan tai tapahtumaan. Meillä "seurakuntalaisilla" on onneksi vuosittainen kokoontuminen Finncon. Taaskin tuhansia "uskollisia" on junissa, autoissa, lentokoneissa ja jotkut taitavat liftatakin rinkka selässä kohti yhteistä tapahtumaamme. Kuten asiaan kuuluu, niin siellä se juoma ja ruokain on vaan jotekin parempaa, puhumattakaan erinomaisesta seurasta. Ihanpa saatetaan kielilläkin puhua. Voi siis melkeinpä sanoa että jokaisen itseään kunnioittavan "Scifistin" velvollisuus on käydä, mahdollisuuksien mukaan, ainakin kerran elämänsä aikana Finnconissa. No eihän sitä meikäläinen voi kutsua olla kuulematta, vaan kohta matkaan ja kenties taas löydän sen pikkuisen Nirvanankin. Siis minä en lähde hadzille Mekkaan, minä lähden Tampereelle :)
torstai 28. kesäkuuta 2012
Bensankatkua ja nuorille töitä?
Bensiini, tuo raakaöljystä jalostettu autojen, veneiden ja muiden koneiden elämänvesi, voisi olla eräs helpotus nuorisotyöttömyyteen. Mitäkö tarkoitan?. Ajatus juolahhti mieleen, kun istuskelin kaverin autossa hänen tankatessaan kylmäasemalla, ja tumpelo kun on, niin onnistui tietenkin valuttamaan tuota menovettä vaalealle kesäpuvulleen. Aikanaan lähes joka nurkassa oli bensa-asema jossa nuoret "letkuneekerit" tankkasivat, pyyhkivät lasit, tarkistivat renkaiden ilmanpaineet. Tarvittaessa mittarikentällä tehtiiin jopa pikku huoltoja, kuten öljyn lisäystä, lampun, tuulettimen hihnan vaihtoja, jne, jne. Asiakas se vain istuskeli aseman kahviossa, ja pirtsakka bensapoika hoiteli menopelin kuntoon.Useasti nämä palvelevat henkilöt olivat nuoria poikia tai tyttöjä n. 15-18 vuotiaita, jolle ei koulunkäynti oikein maittanut, vaan saivat arvokasta työkokemusta, ja pientä(harjoittelijan) palkkaa, joka tosin oli Kelan työttömyysrahaa parempi.
Mutta niinhän siinä kävi, että aika ajoi palvelujen ohi, raakaöljy kallistui, Öljy-yhtiöt monopolisoituivat ja tulivat ahneiksi, bensan hinta nousi ja asiakkaatkin muuttuivat kiireisiksi "peltilehmiensä" orjiksi, johonka ei kukaan saa koskea, ja palveluasemat alkoivat kadota.
Nykyisin sitä sitten tankataan itse kliinisillä kylmäasemilla, sotketaan vaatteet tai ainakin liataan kädet. Suomen Bensiinikauppiaat ovat huolissaan lisääntyneistä bensavarkauksista, ja ovat siirtymässä suljettuihin mittarikenttiin, eli maksa ensin sitten vasta pumppu avataan. Mitäs jos palattaisiin monipuolisiin palveluasemiin, bensapoijat tankkaisivat, ja samalla valvoisivat että ei maksamatta karata, asiakkaiden olisi mukavampi olla, ja ennenkaikkea monille nuorille tarjoutuisi mahdollisuus kokeilla työntekoa, Saattaa myös olla että nuori huomaisi, ettei työkään aina ole herkkua, vaan paluu koulunpenkille alkaa houkttelemaan.
Toki tämä palvelun parantaminen nostaisi polttoaineen hintaa, mutta onhan se bensa jo muutenkin hintavaa, joten tekisikö se muutama sentti lisää enään mitään merkittävää.
Vai tekisikö sittenkin??

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Juhannusyönä.
Merenlahden yllä aurinko hiljalleen valuu kohti taivaanrantaa, ja koronan juuri hipaistessa veden heijastusta, se alkaa nousta kohti uutta päivää. Terassilla isutuva, hieman jo väsyneen oloinen, kuuntelee kesävieraiden humalaista kuorsausta pihan vierasmajasta. Nurmikon reunalla olevan grillin hiilet hehkuvat, vielä kärvenneiden makkaraoiden rasvassa.Tyynen veden pinnalla uiskenteleva kuikka aloittaa aamulauluaan, ja vastaisella rannalla kylän Nuorisoseuran tanssilavan juhannusjuhlinta on hiljentynyt. Humalatuneet tanssijat ja illan solistina ollut keskitason levytähti, siirtyvät kohti omia toimiaan.Illan pari puukotettuakin on jo viety hoitoon.
Terassilla istuva huokaisee, jokahan pitäisi astella laiturille, on jo lähes aika, ihokin jo kutiaa sen merkiksi. Kävellessään kohti laituria, vilkaisee vielä taakseen, kyllä ulkopöydällä on aamianen ja "korjausjuomat" valmiina vieraille-hyvä isäntähän kun on.
Laiturin päätyyn astuttuaan ja havahduttuaan nousevan auringon edessä pieneen hopeaiseeen välähdyksen- lokkiko? Ei
Hopeinen välke lähenee ja suurenee,vesi alkaa väreillä ja kaislikko kaartu syvälle lahden pintaan. Välke pysähtyy aivan laiturin eteen, ja heti iho alkaa kuoriutua, sen alta paljastuu neljä raajaa, kaksi melko pientä etujalkaa, suuret voimakkaat takajalat, pään alta vapautuu, kookas kallo terävine hampaineen, pitkä joustava pyrstö vielä hieman ahdistaa, mutta mikä helpotus.
Hopeinen välke materialisoituu ja siitä tulee kaunis kaarevasiipinen sukkula, jonka laskuportti ojentautuu kohti,ja ulos astuu päivystävä Velo, joka tervehtii ja toteaa . "Tervetuloa Amiraali T-R"
-Olemme valmiit viemään teidät kiertortata alukseenne, olemme valmiina toteuttamaan maapallon ajanlaskun mukaisen joulukuun 2012 muutoksen. Alus on komennossanne .

lauantai 16. kesäkuuta 2012
Vieroita, vieroituksesta.
Tupakka. Tuo karmea myrkky jota käytän, siis olen terveys-innoitteisen yhteiskunnan paha vihollinen.
Tällaisen pötkyleen laitoin suuhuni joskus yli 40-vuotta sitten. Silloin oltiin hippejä ja kovia jätkiä, aloimme koulun jälkeen istua vanhan kunnon Valion omistamissa kahviloissa, Turun kovin paikka oli Valion kahvila "femma". Siellä oli jukeboksissa aina uusimmat "biisit" kuten Slade, Alice Cooper , David Bowie jne.jne. Tupakkia ja pikku rahoilla ostettua "pikkukaffetta" kului. Tämä tapa on siitä asti kulkenut mukana. Työelämään lähdettyäni 1975 alkaen, mikään ei ollut mukavampaa kuin tupakkitauko ja kuppi kaffetta. Tehokkuuteni tauon jälkeen oli varmasti parempi kuin nykyiset "taukojumpat".
No vuodet kuluivat näin sopuisassa yhteiselossa, tupakin kanssa. Sittenhän ne keksivät alkamaan kiristää tupakinpolttoa ihan lailla, ensin piti kirmailla ulos työpaikalta, jossa toki tehokasta työaikaa tuhlattiin ainakskin tunti. Siihen oli siis pakko sopeutua , varsinkin kun pomokin oli tupakkimiehiä. Hah tulos ja tehokas tuotanto.
Totta toki ymmärrän savukkeen vaarallisuuden terveydelle, ja vaikkakin sain "hepulin" tupakointikiellosta ravintoloissa, ja muutenkin julkisissa tiloissa,olen oppinyt elämään sen kanssa.
Nyt vuonna 2012 kun olen parisen vuotta , joutunut juoksemaan eri lääkäreiden luona joiden ensimmäinen kehoitus on ollut "Tupakka pois" no ajattelin viimeinkin yrittää.
Siispä koetin lopettaa nikotiin purukumien kanssa, ja mitä vielä. Savukeaskini maksaa tällä hetkellä 4,20€ ja nämä purkat 12 kpl 22, 39 lähi Siwassa. No yritystä silti. Kaksi vuorokautta pureskelin purkkaa, nikotiinin puute nousi ihan hirveeksi, olin suorastaan ympäristölleni vaarallinen. Päätin lopettaa tuon kamalan purkan pureskelun ja ostin uudelleen tupakkia.
Ja kaspa, tuprutteluni on edeleen samalla tasolla kuin ennenkin, mutta nyt en pääse siitä "pirun purkasta "eroon, eli päivittäinen nikotiinimäärä on siis tuplaantunut. Toisaalta purkan maku on niin kamala, että ihan tahdonvoimalla?? voi siitä erota, mutta lopputulemana, minulla on edelleenkin "pötkyle suussa" on se vaan niin helponpaa, näin vanhan kääpänä,ilman purkkaa toivottavasti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)