tiistai 29. toukokuuta 2012

Genre koulukiertueelle.

Kaameaa alkukesän flunssaa potiessani sain päähäni ajatuksen.Entäpä jos Suomalainen fandom, jossa on useita upeita Scifi ja Fantasia kirjoittajia, sekä myös oivia sarjakuvataiteilijoita, voisi koota keskuudestaan kouluja ja oppilaitoksia kiertävän ryhmän, joka yhdessä rakentaisi eräänlaisen "opetuspaketin".
Tämä voisi sisältää kirjoitusopastusta,neuvoja miten saada tekstejään eteenpäin, kyvykkäät piirtäjät voisivat saada vinkkejä sarjakuvapiirtämisetä, jne jne. Ryhmä voisi sitten aikansa ja halunsa mukaan tarjota itseään ja opetuspakettia koulujen äidinkielen opettajille, ja muille kirjallisille sekä piirustusharrastajille.
Ainakin minun kouluaikana oli tapana tuoda paikalle aikansa kirjoittajia kertomaan ja opastamaan, sekä kannustamaan. Tämä tietenkin pikku korvausta vastaan. Ajatus tuntuu ainakin pikkumittakaavassa mahdolliselta, tai sitten se on kuumeista houretta, mutta mietittäväksi

perjantai 25. toukokuuta 2012

Vanhustenhoidosta ja suvustakin.

Niinhän se vanhuuspalvelulaki-esitys lässähti. Peruspalveluministeri ei saanut, tai uskaltanut esittää hoitohenkilökunnan määrää. Nähtäväksi jää, josko vielä lausuntokierroksella siihen löytyisi rohkeutta puuttua. Laitoshoidostahan me olemme tässä viimaikona kuulleet ja lukeneet erilaisia kauhujuttuja. Vanhuksia sidotaan vaipoissaan sänkyihin, hiljennetään rauhoittavilla, iltaruoka syötetään jo puoliltapäivin, ulkoilemaan pääsee jos joku vieraileva omainen vie, jne, jne...
Minunkin äitini on vanhus, joka juuri ja juuri selvisi vaikeasta sydänleikkauksesta, jonka jälkiseurauksenä hän menetti näkönsä.Elämänhalu jäi.
Minulle ei tulllut mieleenkään laittaa häntä laitokseen, vaan ryhdyin hänelle omaishoitajaksi,kun itsekkin tässä kremppakoipi olen. Syötän, juotan, jaan ja annostelen lääkkeet, suoritan insuliinipistokset.
Pukeutumisessa ja pesuissa autan (Vessa avustajaksi ei ole vielä tarvetta). Ulkoilemme yhdessä, sillä rollaattorilla hän suoraa tietä uskaltaa "pimeydessä" astella.Turun Kaupunki ystävällisesti maksaa tästä pikku korvauksen, ja nyt kovasti odottelemme päätöstä parin euron taksimatkoista.En siis osastani halua valittaa, paitsi: Kun lähiomainen sairastuu, ja joku ottaa omaishoitovastuun, niin näyttää siltä että muu suku huokaa helpotuksesta, toivottaa tyytyväisenä onnea, ja häipyy takavasemmalle. Menkööt .
Ainoa vaan on se,että tilanne joskus vaatii myös muiden omaisten osallistumista, ja siinäpä sitten onkin tekemistä."Minulla on ulkomaanmatka, "Meillä on niin kiirettä" "Kyllä sinulla varmaan joku kaveri on, joka voi tulla, sinua tuuraamaan, jos sinulla on joku meno". On kyllä ja pari ystävällistä naapuriakin, mutta hoidokkihan on meidän omaisemme.
Suku hyvä: Hoidokki on meidän omaisemme, ei vieraiden-vaikka ystävällisiä ovatkin. Varoitan kaikkia jotka suunnittelevat omishoitajan raskasta, mutta antoisaa vastuuta. Sitokaa sukulaisenne puuhun tai ne karkaa. Tai sopikaa etukäteen osallistuminen, vaikka hoitokuluihin.
Niin että tiedoksi vaan suku, keskisormea teille, kyllä meillä täällä vielä eletään.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Media näkee, ei lue.

Olemme alkanet elämään kuvan maailmassa. Tökimme älypuhelimien kuvakkeita, ja lähettelemme hymiöitä ja peukkuja facebookissa. Kovasti korostetaan medialukutaitoa, mutta onko se palaamista muinaisen Egybtin hieroklyyfeihin. Hyvänä esimerkkinä on iltapäivälehtien otsikot suomalaisesta scifistä.tai fantasiasta. Otsikoihin pääsee ylistävät kirjoituset kotimaisesta scifi elokuvasta, tai aiheeseen
liittyvät pelit.En missään nimessä halveksi kotimaista scifielokuvaa, Star Wrekkiä, Iron Sky:tä, tai mahdollisesti tulevaa "Hitlerin nuttaamista", jotka ovat loistavia esimerkkejä Suomalaisen fandomin sisusta.
Enemmän ihmettelen "iltapäivä median" haluttomuutta huomioida, tai kyvyttömyyttä tarttua kotimaiseen scif ja fantasiakirjallisuuteen.Meillä on tosi upeita kotimaassa, jo julkaisseita, sekä maaimallakin menestyneitä spefi kirjoittajia. Kymmeniä, jopa satojakin loistavia harrastelehtiin kirjoittavia  nousevia tähtiä.Omakustanteita,tai pienkustantajia, joiden teokset eivät koskaan näy "lööpeissä"
Ottakaa nyt ihmeessä iltapäivä(puolipäivä) kultuuritoimittajat joskus käteen kotimainen scifi,tai fantasiakirja, siitä saattaa jokupäivä tulla se huippuleffa, jotka taas nostatte otsikoihin.
Luulisi lukemisen ja sen arvioinnin olevan mukavaa ja älyllistä vaihtelua "Hollywoodin julkimoiden bikini vilauttelulle"

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Ja silti kukaan ei vastaa.

Meidän pitäisi jo elää informaatioyhteiskunnassa, jossa tiedonvälitys on nopeaa jopa reaaliaikaista.
Lähes jokaisella- myös minulla- on tietokone ja siinä kaksikin sähköpostiosoitetta, Twitter tili, Facebook, taskussa kulkee enemmän tai vähemmän älyä sisältävä "kännykkä", jolla voi jopa soitaa.Voin myös toki käyttää perinteistä kirjepostia ja tarvitaessa mennä vaikka paikanpäälle.
No tämän Toukokuun aikana olen laittanut "mailia", tweetannut, tekstannut,laittanut facebookkiin julkista ja privatti viestiä, soittanut ja jättänyt viestiäni vastaajaan, yrittänyt käydä paikanpäällä.Kirjepostia en ole vielä lähetellyt. Ja silti ei kukaan vastaa.!!
Minusta hyvään tapaan kuuluu se että, jos vastaanottaja ei juuri nyt ehdi asiaani käsitellä,niin olisihan se järkevää ainakin jotenkin lyhyesti ilmaista se että viesti on tullut perille, ja asiani on huomioitu.
Kiitollisuudella.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Talvivaaran Örkki-Painajaisuni # 1

Näinpä kamalan painajaisen, jossa:
Örkki joka on romaaneissa esiintyvä paha, sotaisa ja vihamielinen mielikuvitusolento.Sanotaan jos sellainen tulee vastaan synkällä metsätiellä, niin on parasta juosta kovaa, tai ottaa päästä kiinni ja pyöriä paniikissa ympyrää ja toivoa parasta.. Hah,onneksi Örkki on mielikuvitusolento-vai onko sittenkään?
Epäilenpä että sellainen on löytynyt Talvivaaran kaivoksesta, tai ei siis kaivoksesta, vaan siitä johtuen.
Tuntuu aivan siltä Örkki on alkanut vaikuttamaan Kainuun maakunnassa, ja koska se on alunperin kirjallinen hahmo, niin se pitää kirjallisuudesta.Erityisesti se pahuudessaan haluaa Kainuun katajaisen kansan olevan kuin, Ilmari Kiannon teoksen- Punainen Viiva henkilöt.
Kirjan päähenkilöt, ”Topi” ja ”Riika” Romppanen viiden lapsensa kera, asuvat erämaassa, Korpiloukon mökissä köyhyyden ja kurjuuden keskellä.Kirja alkaa karhun mennessä talviunille ja loppuu karhun herätessä uuteen kevääseen, siinä välissä Topin lapsista osa kuolee nälkään,tauteihin, ja karhu vie viimeisen lehmän.Heräävä sosialismi antaa perheelle uskoa paremmasta, aivan kuin Talvivaaran kaivos. Topi ja Riika käyvät vetämässä punaisen viivan, odottaen parempaa  Karhu myös vetää oman punaisen viivansa, mutta se viiva on verivana korpiloukkolaisen suonista. Karulla kirjalla on totisesti karu loppu, kun mahdollisesti raskaana oleva Riika jää yksin kahden lapsensa kanssa, kun karhu surmaa Topin.
Tämänlaista elämää Örkki haluaa tänä päivänä  Kainuuseen, apunaan sillä on oma "Morlokkilaumansa", jotka ovat asemissa kaivoksella, tutkimassa parin" järven lätäkön" suolapitoisuuksia ja muita päästöjä.Ne möykkäävät mediassa, ja vaativat kaivoksen palauttamista poronjäkälän kasvuualueksi.
Örkkiä itseään ei kuitenkaan Kainuussa näy, se kaukovaikuttaa maamme pääkaupungissa. Örkki ei enää ratsastele "Helvetin tulikavioisella hevolla", vaan sen voi havaita mustan Audin taakapenkiltä .Usein se nähdään osana luonto porukoita, tai Arkadinmäellä. Parhaiten sen voi löytää Ympäristöministeriöstä.Nyt se Örkki on iskenyt pahan katseensa myös Raahen suuntaan.
Voiko mikään enään pysäyttää tätä pirunomaista mustapartaista kammotusta?
Tähän kohtaan aloin unestani heräillä, vielä hetken kuulin jostain kaukaisuudesta,vaimean,vastavoiman äänen,hiljaa se toisti mantraa Kansantalous, kansantalous ,työllisyys,hyvinvointi.
Toivoa siis on, mutta pelkään painajaisen vielä pitkään jatkuvan.


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Atoroxista

Atorox, joka määritelmän mukaan on:Turun Science Fiction Seura ryn jakama maamme vanhin tieteiskirjallisuuspalkinto. Se myönnetään vuosittain edellisen vuoden parhaalle ensimmäistä kertaa julkaistulle kotimaiselle science fiction- tai fantasianovellille.
Näin tämänvuotisen äänestyksen ollessa loppusuoralla, joutuu väkisinkin pohtimaan palkinnon julkisuutta.Maassamme on useita kirjallisuuspalkintoja, jopa scifi gernressäkin monta merkittävää, puhumattakaan valtakunnallisesti tunetuista kisoista. Suomessa on "Seniori", Juniori,Tieto Finlandiaa sekä J.H Erkon kirjoituskilpailu tai Runeberg palkinto yms.yms. Näillä on valtakunnalisesti suuri media-arvo jo ehdokas asettelusta asti.Toimittajaa ja TV-ryhmää pyörii ympärillä, kommentointia ja spekulointia on lehdissä palstakaupalla.Entäpä Atorox? Hyvällä tuurilla on paririviä sivun täytteenä, jossain kultuurisivun alalaidassa.
Pitäisköhän meidän syöttää ja juottaa iso toimittajalauma ja itsekkin hypettää jatkuvlla tiedottamisella median suuntaan tulevasta palkinnosta, varsikin kun Atoroxsin äännestystapa poikkeaa kaikista muista. Atoroxilla ei ole "asiantuntija" raatia, tai julkimoa päättämässä voittajaa, vaan me kaikki,eli siis Fandom kokonaisuudesaan voi osallistua äänestykseen.Kantakakaamme palkittuja "kultatuoleissa" ympäri Finnconia, järjestäkäämme suuria voitonjuhlia, nostakaamme palkintoa esille ja jalustalle, josko sitten ensivuonna Atoroxkin herättäisi median kiinnostusta, vai onko niin että vain suuri rahapalkinto, on ainoa houkutin medialle? Mene ja tiedä.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Jalka.

Jalka on seisomiseen ja kävellen liikkumiseen käytettävä raaja Jalkoja on useimmilla eläimillä parillinen määrä.Pystyasennossa kulkevalla ihmisellä, samoin kuin muilla kädellisillä jalkoja on kaksi.
Minullakin on sellaiset,mutta vasen on petturi. Olet ollut mukana syntymästäni saakka, ja silloin annoit ymmärtää olevasi kaverini,mutta petit minut ensimmäisen kerran ollessani kolmevuotias.Katosit altani kun tulin alas portaita-siis pää auki ja parku päälle.Kuusivuotiaana sama juttu, ja minä läpi porraskäytävän ovenlasin, ja siitä muistona vieläkin arpi otsassa. Kouluaikana iskit taas, tappelin välitunnilla (Terve Strengelin Karri), putosin lumikasasta ja murruit, no se siitä. Armeijassa päästit kyykäärmeen puremaan itseäsi, mutta jaksoin silti uskoa kaveruuteesi. Jostain syystä rauhoitut useaksi vuodeksi,kunnes talven 2004 pikku-joulujuhlan jälkeen (jossa olin pitänyt upean koulutus ohjelman-sanon minä) iskit kun tulin alas bussista. Taas menin turvalleni suoraan jalkakäytävälle ja naama auki.Lopullinen niitti tuli, kun lykkäsit itsesi valkoisen Mitzun pyörän alle 14.5.2010, ja päätit mennä ihan kappaleiksi. Nyt olen leikkauttanut sinut kolmasti,mutta sinä päätit lahjaksi antaa minulle hermosäryn ja halvaannutit osan sääreni pohjelihasta.Kuitenkin olet osa minua, niin annan sinulle vielä mahdollisuuden. Luovutan osan selkälihas-hermoa, ja siirrtätän sen sinun tuhoamaasi pohjelihakseen. koska uskon vielä yhteiseen taipaleeseemme. MUTTA jos nyt et tokene pyydän Ortobedia ottamaan esille, Luusahan, sakset , puukon ja häivyttämään sinut kalajauhoksi. Ystävyydellä minä.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Annetaanko pahalle pikkusormi?

Raha ei kasva puussa, ei edes scifissäkään.Olen tässä kerännyt mainosrahaa syksyiselle tapahtumalle, ja päätöksiä "vatsa kuralla" odotellessani, niin mieleen taas juolahti vanha ajatus rahoituksista.Finncon on valtava ponnistus järjestävälle seuralle, kun rahaa tilavuokraan, kunniavieraisiin yms joutuu haalimaan sielttä sun täältä. Voisiko siis vaikka Finncon-yhdistys koettaa neuvotella yhtä isoa vuosittaista pääsponsoria, jolle voidaan myötää "Finnncon sponsored by taho x"status.Jos vaikka kovan tilavuokran maksaisivat, ja siitä hyvästä conipaidasta löytyisi joku logo ja myytipöytien joukossa omaa toimintaa mainostaisivat. Minusta näin toimittaessa järjestävän seuran käyttöön vapautuisi enemmän voimavaraa varsinaisen conin sisällön tekemiseen, vai onko tämä ihan kamala kultuurishokki. Tuumii hän.

torstai 10. toukokuuta 2012

Taloyhtiön Talkoot.

Taloyhtiössämme on kevät-talkoot. Asukkaat ryntäävät taas- joka keväiseen tapaan- rukkaset kourassa, ja uusimmat ulkoilupuvut päällä, suorittamaan yhtiön sosiaalista toimintaa. Puskat puhdistetaan ja nurmet haravoidaan.Ulkopenkit asetellaan paikiolleen, ja kukka-asetelmista kinastelevat talon mummot.Lapsille limua, pihagrilli höyryää. Herrat puhuvat politiikkaa, ja isännöitsiä haukutaan. Kaikki katsovat kieroon "kakkostalon" Vietnamilaista maahanmuuttajaa, joka tuo lapsiaan kotiin päiväkodista.
Mitäpäs minä? Klenkkaan kipeen koipeni kanssa korvat luimussa ja posket punaisena kotia kohti lähikaupasta, kassissani kilisee pari olutpulloa ja kädessä lähipizzeriasta ostettu kebab. Talkoo seurue tervehtii ja huutelee -Täällä olisi vähän mullanlevitystä takanurmella, tuleppa mukaan-
Joo joo ihan kohta-minä mutisen, Enpä tule.Illalla kuitenkin aion käydä rosvoomassa grillistä makkaraan, ja jos uskallan yhden "talkoo olusen".

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Vastakkain asettelun aika on ohi.

Hassua kun meillä Turussa, on niin mukavasti jakautunut Scifi-harrastajakunta, ettei puolentunnin yhteinen esiintyminen tulevassa Tampereen Finnconissa onnistu ilman vaikeuksia. Harrastus kuitenkin on niin penellä porukalla, joten eiköhän koeteta  toimia yhdessä