Meillä on jokusen aikaa keskusteltu Natosta, Euroopan liittovaltiosta ja talouskriisistä. Minusta rahaliitto on ainoa oikea tapa tasoittaa eurooppalainen talouskriisi, minä haluaisin siirtää talouspoliitiikan Euroopan keskuspankille, ja komissiolle antaisin verotus ja työvoimapoliitiikan hoidon, koska kansallis-aateisen valtion aika on jo ohi.
Euroopan kattava liittovaltio on ainoa oikea ratkaisu tuleville-ja nykyiselle- sukupolvelle, jossa nykyiset valtiot ovat "kuntia" ja niissä kansalaiset valitsisivat parlamentin. Nykyvaltioiden päämiehistä voisi muodostaa euroopan halituksen, jotka keskuudestaan valitsisivat vaikka "Keisarin" Toki tekisin myös yritysten yhteiskuntavastuulle sen ainakin, että voitot pitää tallentaa siihen kuntaan tai maahan jossa työntekijät ovat, ja jos yritys muuttaa maasta, niin sitten kova lähtömaksu.Tämä maksu siirretäisiin kassaan , josta maksettaisiin ainakin vuoden palkka menetetystä työpaikasta.
Puolustuksesta sen verran, että "demokraattinen" ajatusmalli vaatii yhtenäistä puolustuspolitiikkaa, ja siinä Nato on ainoa oikea ratkaisu. Nyt meitä täällä koto-Suomessa kävi yksi Makarov pelottelemassa, ihan vanhan neukkuajan tyyliin.Tehdäänpä Makoarovista makkaraa. Ennen kuin eutanasiapiikki minut lopettaa, niin toivon voivani vanhana nostomiehenä olla mukana Euroopan liittovaltion, Suomen Natojoukkojen osana, yhdessä monikulltuurisen , ja sukupuolineutraalin joukkon osana nostamassa Liittovaltion lippua Uralin huipulle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti