keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Kaamos on ohi,kenties.
No onpas tuota aikaakin kulunut viime kirjoituksesta,tätä se vanhan scifistin ja omaishoitajan homma on. No muutamia kommentteja on tullut mieleen. Finnconin 2013 jälkeen oli Turussa ylimääräinen yhteistyö kokous, jossa tehtiin taas hieno(hullu) päätös hakea Worldconia 2017 Helsinkiin. Samalla sovittiin Finncon 2015 tänne Turkuun. No Turusta puhuttaessa meidän mafiat ovat joka kuun ensimmäinen perjantai Cosmic Comic Cafessa, paikka joka ei oikein sovi minulle, eikä koivellenikaan, mutta olkoon niin. Alkanut vuosi 2014 onkin niin täynnä eri scifi tapahtumia että,ihan hirvittää, Turussa pitäisi olla Terracon huhtikuussa, tuttu Åcon toukokuussa, Finncon Jyväskylässä(olen menossa) Turcosestakin syyskuulle on ollut puhetta, ja varmaan paljon muutakin. Suuri porukka on myös menossa Lonconiin siis wordconiin Lontooseen elokuussa. Muuten alkaneelle vuodelle on odotettavissa ainakin aktiivista pienkustantajien julkaisuja, niin scifiä kuin muutakin. Huolestuttaa toki vanhaa se että, harrastus alkaa olla minusta liikaa elokuva/tv-sarja painotteista, (näin painetun sanan ystävänä), mutta korostan sanaa olen jo vanha ;) Tässä jokunen aatos tammikuussa 2014, kirjoitan jotain taas joskus.t Minä
perjantai 12. heinäkuuta 2013
Finncon 2013 lyhyesti
Tulipa taas vietettyä onnistunut viikonloppu Finnconissa. Oikeastaan Con alkoi kohdaltani jo Tammikuussa, sillä puolisenvuotta tuli hoidettua Turun etäkonttoria ohjelmakirjan mainosten, ja myyntipöytien myynnissa.
Perjanai 5.7
Aamusella junaan ja kohti Helsinkiä,ja kas asemalaiturilla heti tapasin tuttavan matkalla samaan kohteeseen. Helsingissä hieman ihmettelin Metron lippusysteemiä, mutta kyllä pikkukaupungin poika siitäkin selvisi. Tavarat sitten vauhdilla hotelliin ja kohti Kaapelitehdasta. Siellä sitten olikin jo täysi meno päällä, ja pitihän sitä sitten myös ilmoittautua paikalle saapuneeksi ja tarkistaa tulevat työvuorot, sekä tutustua Kaapelitehtaan tiloihin.Viralliseen avajasitapahtumaan en ehtinyt, mutta Kunniavieraan puheeseen jo aivan rauhassa.Kävin myös tervehtimässä myyntipöytä asiakkaani ja tiedustella onko kaikki ok.
Vanhojen tuttavien tapaaminen on myös olennainen osa Conia, ja toki me sitten löysimme itsemme terassilta olusella sekä vaihdoimme kuulumisia. Perjantai illaksi ei ollut mitään virallisempaa ohjelmaa, ja Con kansa hajaantui lähiseudun Baareihinn, itse jämähdin hotellin baariin koska en enää jaksanut kierrellä Ruoholahtea.(kiitos aamu neljän herätys ja kipeä koipi)
Lauantai 6.7
Herätys ja erittäin ahdas aamiainen, kiitos suuren aasialais taustaisen turistiryhmän. Siispä kohti Kaapelitehdasta ja aamun ensimmäistä työvuoroa-Kirjavinnkausta alle 15 vuotiaille- Heti havaintona tulevaisuutta varten. Vänkäri opastuksen yhteydessä pitää olla myös tekniikkavastaava mukana, sillä ohjelmasaleissa oleva laitteisto ei välttämättä ole kaikille entuudestaan tuttu, eli "tappelimme" hieman saliääni mikserin kanssa, mutta viimehetkellä se kuitenkin alkoi toimimaan. Lauantai jatkuikin kohdallani eri työvuoroissa, ja pikaisilla tuttujen ja uusien ystävien tapaamisella. Hätäisen lounaan jälkeen homma jatkui, ja puolijuoksua klenkatessani lähes törmäsin upeaan Dinosaurukseen, luit oliken siis Dinosaurukseen Finnconissa 8-), no olihan myyntihallin reunaan ilmestynyt Tardis, ja Tohtori oli varmaa retkiltään senkin tuonut mukanaan. Pikaisen Hotellilla käynnin ja muutaman "siviiliasian"hoidon jälkeen takaisin päivän viimeiseen työvuoroon ja kohti naamiaisia, jotka eivät oikein minua tällä kertaa sytyttäneet.
Iltabileet: Lauantain kohokohta, olutta, jutustelua, naamiaisten palkintojen jako, olutta jutustelua niin ja olutta.
Eipä siitä sen enenpää vaan hotelliin ja unta.
Sunnuntai 7.7
Taas sama ahdas aamiainen, ja vauhdilla kohti aamun ensimmäistä työvuoroa, jonka olin ylimääräisenä ottanut itselleni, tosin se oli leppoisaa istuskelua valvomassa Conin taidenäyttelyä. Sunnuntaina jäi myös aikaa seurata ohjelmia sekä tehdä ostoksia. Vielä yksi työvuoro ,jonka jälkeen olikin jo pakko suunnistaa kohti rautatieasemaa ja Turkua.
Yhteenvetona: Finncon 2013 noudatti taas perinteistä kaavaa,eli oli onnistunut ja tapasin lähes kaikki vanhat tuttavani, kiirettäkin piti ja mikä parasta sain taas olla mukana auttamassa järjestelyissä, ja toivon todella tapaavani taas kaikki Jyväskylässä 2014 (jota taisin hätäpäissäni luvata olla mukana tekemässä).
Lopuksi kiitän taas kaikkia järjestäjiä, vieraita VR yhtiötä ja siskoani omaishoitaja avusta, rentouttavaa loppukesää
Terv Minä

lauantai 6. huhtikuuta 2013
Aikaa,Avaruutta Fraktaaleja Maailmanloppua,Stempunkkia ja Kesätaphtumaa.
Hui kuinka aika rientää. Kohtalo kun potkaisi persuuksiin ja tämä omaishoitajan homma on vienyt aikaa 24/7 niin eipä ole muistanyt tätäkään sivua päivitellä.Toisaalta kotona kököttäminen antaa mahdollisuuden lueskella genreä laidasta laitaan. Harri Erkki (Turbator ja tottakai taattua Turkulaisuutta) julkaisi kokoelman Suomalaisia aikamatka novelleja "Aukkoja Ajassa" Oiva katsaus kanattaapi ostaa, mutta miksi aikamatkaajat haluavat tappaa Hitlerin, olisihan noita muitakin sekopäitä?
Avaruudesta mainitakseni vanha kunnon Star Trek on ollut alkuillan nostalgiaa kutoskanavalta, mukaavaa muistella omaa nuoruutta, ja miksi Scifiin olenkaan hurahtanut. Tosin katselin Nelonen Kino kanavalta tuossa juuri Dyyni elokuvan, ja hieman hämmensi nähdä Jean-Luc Picard toisessa roolissa ÖH
Hannu Rajaniemen Fraktaaliruhtinas. Tajunnan räjäyttävä Kvanttivarkaan aloittaman trilogian kakkos-osa. Hitaasti ja ajatutksella luettava.Kertaa ihmeessä Kvanttivaras ennen Fraktaaliruhtinaan lukemista, muuten "putoat kärryiltä"- ainakin minä.
Kolmososaa odotellessa ehkä mieleni ymmärtää Mielen :)
Maailmanlopun Kirjasto, Tuttuja novelleja Kovissa Kansissa (olen vanhanaikainen),saa myös netistä, ja ihan ilmaiseksi.Hullua lähinnä oli, että lukiessani samaan aikaan Pohjois-Korea alkoi uhitella ydinaseellaan. (Eikös Starfleet syntynynyt kolmannan maailmansodan jälkeen).
Viime torstaina sain sitten käsiini teoksen Steampunk Koneita ja Korsetteja. Alkuun olen päässyt, ja vaikka hieman epäilevästi suhtaudun silinteriscifiin, niin katsotaan.
Jaa juu kesällä taas Finncon, kaikki mukaan, itsekkin olen pikkaiselta osaltani sitä tekemässä Siis Hesaan 5-7.7 armon vuonna 2013

keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Höyrypunkki piruilu, eikus Puukaasu polkkaa.
Päämajassa höyryradiotiedustelun päivystävä upseeri nousi tuoliltaan, ja tuijotti juuri vastaanottamaansa soluttautuijan viestiä, Soluttautuja oli luotettava, hänet oli jätetty talvisodan jälkeen menetettyyn Viipuriin ja toimi nyt puna-armeijan upseerikerhon kokkina. Upseerikerholle piilotetun, ja liedeksi naamioidun Tohtori Watson höyryradion avulla välitetty viesti oli hälyyttävä. Juhannuksen jälkeen alkanut uuden-sodan hyökkäys oli edennyt jo aivan Viipuri porteille, ja viestin mukaan vihollinen oli asettanut kaupunkiin useita miinapommeja, jotka laukeaisivat pienimmästäkin hyökkääjän höyryradioviestistä.
Päivystävä upseeri iski päähänsä silinterihattunsa, ja veti mekaanisen potkulautansa jousen, ja rulalili kohti komentokeskusta.Arasti hän koputti komentajan oveen, ja sisältä kuului voimakas huudahdus -Stig in-. Nöyränä upseeri astui sisään ja havaitsi oitis itsensä Marsalkan seisovan puulieden edessä lämmittämäsä kuulua totiaan, -Mitäpä tiedusteluun hörs idag- kysyi Marski. Upseeri ojensi viestin ja Marski tutki sitä hetken hijaisena .Pitkän tovin jälkeen Marski totesi-Jätte kieroa toveriltamme Moskovasta- mutta ei hätää, Jag har suunnitelma-. Otamme käyttöön aseveljemme Aatun salaisen aseen eli puukaasuhaitarin, ja komennamme Käkisalmelaisen taiteilija Vesterisen soittamaan kellon ympäri ylen höyryradiossa "Polkka fron Säkkijärvi", kyllä se punahöyrykone Viipurista lähtee, eivätkä siinä ehdi kattiloiden painettakaan nostaa.
Niinpä sinä sitten kävi, että Viipurin linnan torniin puukausupolkan avulla nousi valkea lippu jossa keskellä koivuhalko ja puukaasupönttö.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Lounaan merkitys, ja pikkaisen itserakkautta
Sanotaan että aamiainen on päivän tärkein ateria, no minulla se on aina ollut pannu kahvia ja sitten menoksi. Työelämässä en koskaan ymmärtänyt kolleegoiden häipymistä syömään valillä klo 11-13, "höh" tuhlata nyt parasta työaikaa. Kotiin päästyäni sitten tuli ahmittua ruokaa kuin sika karsinassaan..
Sattuneesta syystä olen ollut nyt kotioloissa lähes parivuotta, ja alkanut ymmärtämään lounaan merkityksen, mikään ei ole sen mukavampaa kuin tuijotella Ylen:n päivä elokuvaa, ja ahmia hyvää pihviä tai jotain sellaista. Päälle vielä mukavat tunnin "päikkärit", ja kas tulos näkyy niin vyötärössä, kuin vaakassa.Röyh.
Toiseksi: Olen pitänyt tätä pikku blogia jonkin aikaa, ja lähinnä kiusannut lukijoita typoilla(pitää ostaa uudet lasit) Sain tuossa tilaston sivun katselijoista maittain, ja jotenkin se tuntuu imartelevalta, tai sitten ihan totaali virhe, mutta ainakin hetken kuvittelevani olevani "kansainvälisesti luettu bloggaaja"
Sivun katselut maittain

| Kohde | Sivun katselut |
|---|---|
Suomi
|
444
|
Yhdysvallat
|
131
|
Venäjä
|
59
|
Israel
|
16
|
Saksa
|
13
|
Ruotsi
|
7
|
Sveitsi
|
4
|
Ranska
|
4
|
Ahvenanmaa
|
2
|
Indonesia
|
2
Hyvin itserakkaasti :Minä
|
lauantai 24. marraskuuta 2012
Syksyn Satoa.
Syksy on lähinnä mennyt "tattina" kotona, mutta jotain olen ehtinyt sentään lukeakkin.
Ready Player One:
Ei näin vanha joka on pelannut vain pokeria lähi-pubin pimeimmässä nurkassa, (ja häviten rahansa) oikein ymmärtanyt tatä teosta, tosin muutamat Star Trek viittaukset olivat tuttuja, mutta muiden (nuorempien) kommenteista päätellen kirja on ollut hyvä.
Alstair Reynoldes:"Muistoissa sininen maa"
Minä olen suuri Reynolds fani, omistan kaikki suomennetut teokset, joten tuota odotin kovasti, varsinkin kun edeltänyt "Pääteasema" oli pienoinen pettymys Sininesessä maassa onneksi palatiin taas lähemmäksi kunnon avaruusoopperaa, tosin nyt mentiin vai pitkin-poikin aurinkokuntaa. Hienoa minusta on että teoksesta löytyy mielenkiintoinen vartailu Elefanttilauman matriarkan, ja Avaruus kaupankäyniä harrastavan yrityksen testamentin ja salaperäisen(myös) matriarkaalisen Isoäidin välillä, ja totta kai Reynoldsille tyypilliset koneet. 9 pistettä, ja seuravaa suomennosta odotellessa.
Tärkeä viiteryhmäni Turun Mafia, ei yksin kokoonnu ravintolassa, vaan teimme myös kultuurimatkan Aboa Vetus-Ars Nova museoon, tosin ihan koko porukka ei ehtinyt paikalle. Hienoa oli taas verestää tietojaan kotikaupungin varhaishistoriasta, ja kaverin TNG näytti innostuneen käynnistä, vaikka me "Vanhat parrat" neuvoillamme onnistuimme tuhoamaan hänen talonrakennuspelin :).Muuten loppuvuosi joulujuhlineen alkaa hiljentyä kohti pyhiä, ja vuoden vaihdetta,jotenka kommentoidaan mielenkiintoista vutta 2013 (jollei se maailmanloppu iske ennen).

maanantai 22. lokakuuta 2012
Kustantamista ja Maailmanconia.
"Herran jee kun häikäisee", tai ainakin pitää kunnioittaa viimeikoina rohkeasti syntyneitä scifi, yms pienkustanteita,siis pitää ainakin nostaa olematonta hattua niille rohkeille ihmisille, jotka ovat kuluneenakin vuonna ottaneet isohkonkin taloudellisin riskin tuottamallaa genreen uusia antologioita, novellikokoelmia ja jopa romaaneja.Samalla ovat myös antaneet niin uusille, kuin jo hieman kokeneemmilllekin kirjoittajille mahdollisuuden saada esiin tekstejään. Mainittakoon tässä yhteydessä URS ja Turbator.Totta toki siis pitää saada niistä myös jonkinlainen tulos, jotta voidaan taata laadukkaan(uuden) tekstintuotto tulevaisuudessakin. Aktiivinen fandom on toki osoittanut kiinnostuksensa ostokäyttäytymisellään, mutta josko tästä "porukasta "löytäisimme jonkinlaisen mahdollisuuden saada nämä kirjat myös suurempaan julkiseen levitykseen, hulluna ideana jopa fandomin ylläpitämä markkinointi organisaatio suurempia jakelukanavia kohtaan. Mene ja tiedä, muttaa kannattisiko miettiä?
Worldcon 2015 Helsinkiin. Voi hurja, mutta ensi pyörtymisen jälkeen ei ehkä niin hullu-ajatus sittenkään.Suomalainen fandom on vuosia järjestänyt onnistuneita ,ja mainetta savuttaneita Finnconeja, joista kunniavieraina olleet henkilöt ovat kovasti kiittäneet ,ja tahoillaan levittäneet hyvää kommenttia.Samalla monet henkilöt ovat luoneet suhteita kansainväliseen fandomiin, ja sitä kautta levittäneet tietoa, niin suomesta, kuin meidän "porukastammekin". Tämä sakki on osaavaa ja asiastaan innostunutta, muttta toki maailamnconin järjestäminen vaatii ihmisiä kauttta koko suomenmaan, jotenka olen sitä mieltä, että lähtekäämme hurjasti tukemaan tätä hullua bidiä, ja jos mahdollisuutesi o, niin mene Helsingin kirjamessuille lauantaina 27.10, kuulemaan lisää, tai seuraa listoja. Tämä asia taatusti tulee elämään lähiaikona
.

maanantai 8. lokakuuta 2012
Kun ei ole sanottavaa, sano paljon
Enpä ole paljoa kirjoitellut, kun ei ole ollut erikoisempaa sanottavaa, mutta kiitos Teron, Harrin , Pasin ja Shimon saatiin aikaiseksiTurconen, pikkuinen minicon.Uuden scifi-tapahtuman luominen on aina jännittävä peli,mutta onneksi saimme oivan kunniavieraan J.Pekka Mäkelän, ja muut erinomaiset esiintyjät. Suurkiitos vielä heille.Erityisesti pitää myös kiittää paikalle saapunutta yleisöä(toivoimme 30, saimme lähelle 70, ja Ipakin tuli ihan Milanosta asti:). Turun Kaupunginkirjasto osoittautui oivaksi ja yhteistyö halukkaksi paikaksi, joten Turcosella on tulevaisuus. Ilatabile baarejakin pitää toki kiittää Pasin/Sarjakuvakaupan etkojen etkoja, Cosmarin etkoja ja Teerenpeli ravintolaa(mää en muista mittään)
Muuten alkanut syksy on ollut kohdallani enemmänkin omaishoitaja homma painotteista, Swecon jäi väliin tänä(kin) vuonna, koetetaan 2013 uudelleen. Turun Kirjamessuille pyörähdin viimeisenä päivänä pikaisesti, hakemassa tarjousten tarjouksia. Muuten olen huomannut ,että lähestyvissä kunnallisvaaleissa on vahva scifi edustus eri puolella maata, jotenkas onnea ehdokkaille.Lopuksi toivotetaan kaikille kaupungin(maamme) asukkaille riemukasta syysaikaa. Kohti uusia seikkailuja.
lauantai 25. elokuuta 2012
Ihan vaan muustakin, ja vähän Scifiä
Kansaneläkelaitos, tutummin Kela.Kansalaisten tuki ja turva, jossa aina apu ja neuvo,ainakin pääjohtajan mukaan. No tottahan se on, kunhan itse otat selvää tukimahdollisuuksistasi, ja hommaat tusinoittain todistuksa. Sittenpä vielä istut tuntikausia jonottamassa vuoroasi jotta voit jättää paperisi.
Kuluupa siten viikkokausia, ja kas saat hylkäävän päätöksen, koska lomake numero sen ja sen kohdassa ei ollut rastia. Kauniisti mukana toki on ohjeet valituksen tekemisestä, ja kas kun teet sen kohteliaasti ja nöyränä, niin taas odottelet.Vastaus saapuu sitten aikanaan"Olemme huomioineet valituksenne, mutta aikasemmin toimittamanne todistus on vanhentunut, joten voitteko toimittaa uuden.Jaahas sitten taas paperien hakuun ja todistus virkailijalle, Kele. Näinhän ne vihapuheet syntyvät.
Sitten Scifiä.
Olen viimeaikoina saanut ollua mukana kasaamassa, "universaalisen" hienoa scifi miniconia, johonka toki toivon suunnatonta osanottajamäärää, joten nähkäämme Turussa 22.9 :)

lauantai 11. elokuuta 2012
Vielä Finnconista ja Atoroxista osa 2
Taas kerran.
Hei.
Esiraati luki taas toistasataa ehdokasta,joista tuttuun tapaan tänä vuonna valittiin nuo 22 ehdokasta fandomin äänestykseen, Miksi taas tämä suora harrastajien äänestys ei saanut sille kuuluvaa osuuttaan mediassa.
Miksi?
Atorox joka on kuitenkin"Se"kotimaisten spefi kirjoittajien tilaisuus verratata edellisen vuoden tuotantoaan fandomin silmissä.
Siis miksi?
Me emme osa markkinoida tätä ainutlaatuista suomaista palkintoa, sillä Atoxroxin arvo Suomen vanhimpana scifi-fantasia kirjallisuupalkintona on ehdottomasti ansaitsisi suuremman media arvon.
Äh siis mikä Finnlandia palkinto, kysyn vaan? No tavataan syyskuussa Turussa ja Turconissa :)
:
Atorox jaettin Finnconissa, ja,.vuoden 2012 Atorox-palkinnon voitti Pasi Ilmari Jääskeläisen nolvelli Kirje
Lethelle. Toisen
sijan sai Tomi Jänkälän novelli Uralin sininen. Kolmossijalla oli Petri Laineen
ja Anne Leinosen yhdessä kirjoittama Kuulen laulun kaukaisen Tänä vuonna palkinnosta kilpaili 22 novellia, ja äänestämässä oli yhteensä 35
suomalaista scifin ja fantasian ystävää.Hei.
Esiraati luki taas toistasataa ehdokasta,joista tuttuun tapaan tänä vuonna valittiin nuo 22 ehdokasta fandomin äänestykseen, Miksi taas tämä suora harrastajien äänestys ei saanut sille kuuluvaa osuuttaan mediassa.
Miksi?
Atorox joka on kuitenkin"Se"kotimaisten spefi kirjoittajien tilaisuus verratata edellisen vuoden tuotantoaan fandomin silmissä.
Siis miksi?
Me emme osa markkinoida tätä ainutlaatuista suomaista palkintoa, sillä Atoxroxin arvo Suomen vanhimpana scifi-fantasia kirjallisuupalkintona on ehdottomasti ansaitsisi suuremman media arvon.
Äh siis mikä Finnlandia palkinto, kysyn vaan? No tavataan syyskuussa Turussa ja Turconissa :)
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Lyhyt matkapäiväkirja Finnconiin
Kävinpä sitten Finnconissa Tampereella.
Perjantaina reppu pakattuna jo klo 5 aamusella. Kynsiä pureskellen odottelin omaishoitaja sijaista, joka oli tulossa junalla Turkuun. Junahan on ollut pikkaisen epävarma kuljetusväline viimeaikoina.Hermoillessani esivalmistelin muutaman päivän ruuat hoidokilleni-no onneksi- tällä kertaa sain sijaisen ajoissa paikalle, vaikka hän olikin matkustanut lähes puolimaapalloa avukseni.Siispä matkaan, joka menikin mukavasti vaikka aikamoinen sadekuuro yllättikin, kuljettajani oli kuitenkin luotetteva(jotenkin olen aina viihtynyt naisautoiljoiden kyydissä) ja saimme ilon-aihetta meidät aiemmin ohittaneen moottoripyöräilijän värjöttellessä kastuneena bussipysäkillä.
Perillä pikainen kuittaus työvuoroistani, ja eikun hotellille.Huone oli kelvollinen ja sopivalla paikalla, mitä nyt suihku vuosi vettä lattialle-so what- sehän on con.Kohti sitten vaan perjantain etkobileitä läheiseen irkkuravintolaan, jossa jo tuttuja ja muutamaa tuntematontakin tuli tapailtua. Irkkumusiikista kun en erityisemmin välitä, ja vatsakin muistuttutti olemassaolostaan, niin takaisin syömään hotellille ja baariin, ja ansaitulle yöpuulle(öh pari olusta minibaarista).
Lauantai.
Kohti conipaikkaa ja avajaisiin. Perinteiseen tapaan piti osallistua muutamaan mielenkiintoiseen ohjelmanumeroon, ennenkuin omat "nakkini" alkoivat. Vuorojen päättyttyä ostoksille, ja löysinkin mutaman kirjan, joidenka vuoksi pelkästään kannatti tulla Tampereelle. Pari olusta toki myös conravintolassa kera ruotsalaisten tuttujen kanssa, josta sitten valmistautummaan iltabileisiin.Koska en sitten vuoden 80 ole ihmeemmin ollut Tampereella, niin en oikein osannut suunistaa bilepaikkaan, mutta onneksi hotellin henkilökunta avusti neuvomalla jonkun tunnelin kautta.Samalla sain varoituksen varoa jonkun S-Marketin kulmaa, varsinkin yö-aikaan (hui).Urheasti kuitenkin astelin eteenpäin, ja löysinkin perille, jossa tapasin "heimoni"-ja kas taas hieman olusta-.Sielläpä sitten kokoontui myös "Herrasmiesten scifistinen sikaariseura", johonka on minulla on kunnia kuulua. Tuprutellessa sain taas lisävirtaa, ja lähdin hoitamaan omaa osuuttani illan ohjelmasta(Mafia) joka saikin kivan suosion.Lisää olusta, mutta kun seuraava päiväkin sisälsi työvuoroja, niin puolilta öin kohti hotellia. Hah ja aulabaarin kautta toki
Sunnuntai.
Viimeinen con päivä alkoikin sitten taas repun pakkauksella, ja kohti aamun ensimmäistä työvuoroa, jonka myötä sunnuntaipäivä menikin ripeästi, toki lounaalle ehdin, ja siellä ystävän kanssa keskustelimme päättymäisillään olevasta conista.- hih ja pari olusta- Keskustelussamme livahti myös ajatus vuoteen 2015, ja kotikaupunkiin, joka jotenkin kiehtovasti jäi takaraivoon muhimaan. Sitten taas turvalliselle kotimatkalle, ja odottelemaan ensivuoden conia.
Varsinaisiin ohjelmiin, ja muihin asioihin palaankin myöhemmin. Suurkiitos Tampere.
ps älkää laskeko sanoja olunen, ja baari :)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Hadzi
Minulla on oma pieni soppeni, jossa harrastan arjesta irtaantumista, siihen kuuluu mukava tuoli, pieni pöytä varustettuna tarpeellisella määrällä naposteltavaa,sopivaa juomaa ja paketti savukkeita. Tässä sopessa harrastan kirjallisuutta-erityisesti scifiä-tottakai. Harrastus tosin on aika yksinäistä puuhaa, mutta onneksi kotikaupungissani samanhenkisten ihmisten seurakunta, jota tietenkin kutsutaan Mafiaksi. Siellä on mukava keskustella kaikesta maan ja maailmankaikkeuden väliltä, joskus myös kirjoistakin.Melkeinpä voisi sanoa, että tarkoituksena on saavuttaa eräänlainen valaistuminen.No jos harrastajien tapaamista voi verrata seurakuntaan, niin lopputuloksena pitää olla pyhiinvaellusmatkan teko, sehän on lähes hengellinen matka johonkin pyhään paikkaan tai tapahtumaan. Meillä "seurakuntalaisilla" on onneksi vuosittainen kokoontuminen Finncon. Taaskin tuhansia "uskollisia" on junissa, autoissa, lentokoneissa ja jotkut taitavat liftatakin rinkka selässä kohti yhteistä tapahtumaamme. Kuten asiaan kuuluu, niin siellä se juoma ja ruokain on vaan jotekin parempaa, puhumattakaan erinomaisesta seurasta. Ihanpa saatetaan kielilläkin puhua. Voi siis melkeinpä sanoa että jokaisen itseään kunnioittavan "Scifistin" velvollisuus on käydä, mahdollisuuksien mukaan, ainakin kerran elämänsä aikana Finnconissa. No eihän sitä meikäläinen voi kutsua olla kuulematta, vaan kohta matkaan ja kenties taas löydän sen pikkuisen Nirvanankin. Siis minä en lähde hadzille Mekkaan, minä lähden Tampereelle :)
torstai 28. kesäkuuta 2012
Bensankatkua ja nuorille töitä?
Bensiini, tuo raakaöljystä jalostettu autojen, veneiden ja muiden koneiden elämänvesi, voisi olla eräs helpotus nuorisotyöttömyyteen. Mitäkö tarkoitan?. Ajatus juolahhti mieleen, kun istuskelin kaverin autossa hänen tankatessaan kylmäasemalla, ja tumpelo kun on, niin onnistui tietenkin valuttamaan tuota menovettä vaalealle kesäpuvulleen. Aikanaan lähes joka nurkassa oli bensa-asema jossa nuoret "letkuneekerit" tankkasivat, pyyhkivät lasit, tarkistivat renkaiden ilmanpaineet. Tarvittaessa mittarikentällä tehtiiin jopa pikku huoltoja, kuten öljyn lisäystä, lampun, tuulettimen hihnan vaihtoja, jne, jne. Asiakas se vain istuskeli aseman kahviossa, ja pirtsakka bensapoika hoiteli menopelin kuntoon.Useasti nämä palvelevat henkilöt olivat nuoria poikia tai tyttöjä n. 15-18 vuotiaita, jolle ei koulunkäynti oikein maittanut, vaan saivat arvokasta työkokemusta, ja pientä(harjoittelijan) palkkaa, joka tosin oli Kelan työttömyysrahaa parempi.
Mutta niinhän siinä kävi, että aika ajoi palvelujen ohi, raakaöljy kallistui, Öljy-yhtiöt monopolisoituivat ja tulivat ahneiksi, bensan hinta nousi ja asiakkaatkin muuttuivat kiireisiksi "peltilehmiensä" orjiksi, johonka ei kukaan saa koskea, ja palveluasemat alkoivat kadota.
Nykyisin sitä sitten tankataan itse kliinisillä kylmäasemilla, sotketaan vaatteet tai ainakin liataan kädet. Suomen Bensiinikauppiaat ovat huolissaan lisääntyneistä bensavarkauksista, ja ovat siirtymässä suljettuihin mittarikenttiin, eli maksa ensin sitten vasta pumppu avataan. Mitäs jos palattaisiin monipuolisiin palveluasemiin, bensapoijat tankkaisivat, ja samalla valvoisivat että ei maksamatta karata, asiakkaiden olisi mukavampi olla, ja ennenkaikkea monille nuorille tarjoutuisi mahdollisuus kokeilla työntekoa, Saattaa myös olla että nuori huomaisi, ettei työkään aina ole herkkua, vaan paluu koulunpenkille alkaa houkttelemaan.
Toki tämä palvelun parantaminen nostaisi polttoaineen hintaa, mutta onhan se bensa jo muutenkin hintavaa, joten tekisikö se muutama sentti lisää enään mitään merkittävää.
Vai tekisikö sittenkin??

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Juhannusyönä.
Merenlahden yllä aurinko hiljalleen valuu kohti taivaanrantaa, ja koronan juuri hipaistessa veden heijastusta, se alkaa nousta kohti uutta päivää. Terassilla isutuva, hieman jo väsyneen oloinen, kuuntelee kesävieraiden humalaista kuorsausta pihan vierasmajasta. Nurmikon reunalla olevan grillin hiilet hehkuvat, vielä kärvenneiden makkaraoiden rasvassa.Tyynen veden pinnalla uiskenteleva kuikka aloittaa aamulauluaan, ja vastaisella rannalla kylän Nuorisoseuran tanssilavan juhannusjuhlinta on hiljentynyt. Humalatuneet tanssijat ja illan solistina ollut keskitason levytähti, siirtyvät kohti omia toimiaan.Illan pari puukotettuakin on jo viety hoitoon.
Terassilla istuva huokaisee, jokahan pitäisi astella laiturille, on jo lähes aika, ihokin jo kutiaa sen merkiksi. Kävellessään kohti laituria, vilkaisee vielä taakseen, kyllä ulkopöydällä on aamianen ja "korjausjuomat" valmiina vieraille-hyvä isäntähän kun on.
Laiturin päätyyn astuttuaan ja havahduttuaan nousevan auringon edessä pieneen hopeaiseeen välähdyksen- lokkiko? Ei
Hopeinen välke lähenee ja suurenee,vesi alkaa väreillä ja kaislikko kaartu syvälle lahden pintaan. Välke pysähtyy aivan laiturin eteen, ja heti iho alkaa kuoriutua, sen alta paljastuu neljä raajaa, kaksi melko pientä etujalkaa, suuret voimakkaat takajalat, pään alta vapautuu, kookas kallo terävine hampaineen, pitkä joustava pyrstö vielä hieman ahdistaa, mutta mikä helpotus.
Hopeinen välke materialisoituu ja siitä tulee kaunis kaarevasiipinen sukkula, jonka laskuportti ojentautuu kohti,ja ulos astuu päivystävä Velo, joka tervehtii ja toteaa . "Tervetuloa Amiraali T-R"
-Olemme valmiit viemään teidät kiertortata alukseenne, olemme valmiina toteuttamaan maapallon ajanlaskun mukaisen joulukuun 2012 muutoksen. Alus on komennossanne .

lauantai 16. kesäkuuta 2012
Vieroita, vieroituksesta.
Tupakka. Tuo karmea myrkky jota käytän, siis olen terveys-innoitteisen yhteiskunnan paha vihollinen.
Tällaisen pötkyleen laitoin suuhuni joskus yli 40-vuotta sitten. Silloin oltiin hippejä ja kovia jätkiä, aloimme koulun jälkeen istua vanhan kunnon Valion omistamissa kahviloissa, Turun kovin paikka oli Valion kahvila "femma". Siellä oli jukeboksissa aina uusimmat "biisit" kuten Slade, Alice Cooper , David Bowie jne.jne. Tupakkia ja pikku rahoilla ostettua "pikkukaffetta" kului. Tämä tapa on siitä asti kulkenut mukana. Työelämään lähdettyäni 1975 alkaen, mikään ei ollut mukavampaa kuin tupakkitauko ja kuppi kaffetta. Tehokkuuteni tauon jälkeen oli varmasti parempi kuin nykyiset "taukojumpat".
No vuodet kuluivat näin sopuisassa yhteiselossa, tupakin kanssa. Sittenhän ne keksivät alkamaan kiristää tupakinpolttoa ihan lailla, ensin piti kirmailla ulos työpaikalta, jossa toki tehokasta työaikaa tuhlattiin ainakskin tunti. Siihen oli siis pakko sopeutua , varsinkin kun pomokin oli tupakkimiehiä. Hah tulos ja tehokas tuotanto.
Totta toki ymmärrän savukkeen vaarallisuuden terveydelle, ja vaikkakin sain "hepulin" tupakointikiellosta ravintoloissa, ja muutenkin julkisissa tiloissa,olen oppinyt elämään sen kanssa.
Nyt vuonna 2012 kun olen parisen vuotta , joutunut juoksemaan eri lääkäreiden luona joiden ensimmäinen kehoitus on ollut "Tupakka pois" no ajattelin viimeinkin yrittää.
Siispä koetin lopettaa nikotiin purukumien kanssa, ja mitä vielä. Savukeaskini maksaa tällä hetkellä 4,20€ ja nämä purkat 12 kpl 22, 39 lähi Siwassa. No yritystä silti. Kaksi vuorokautta pureskelin purkkaa, nikotiinin puute nousi ihan hirveeksi, olin suorastaan ympäristölleni vaarallinen. Päätin lopettaa tuon kamalan purkan pureskelun ja ostin uudelleen tupakkia.
Ja kaspa, tuprutteluni on edeleen samalla tasolla kuin ennenkin, mutta nyt en pääse siitä "pirun purkasta "eroon, eli päivittäinen nikotiinimäärä on siis tuplaantunut. Toisaalta purkan maku on niin kamala, että ihan tahdonvoimalla?? voi siitä erota, mutta lopputulemana, minulla on edelleenkin "pötkyle suussa" on se vaan niin helponpaa, näin vanhan kääpänä,ilman purkkaa toivottavasti.

tiistai 12. kesäkuuta 2012
Nakita itsesi.
Kesä etenee, ja mukavia tapahumia tulee. Fandom liikkuu ja tarttuu pyydykseen. On taas kesäretkiä, Fanzupitoa ja tietenkin Finncon. Näiden tapahtumien järjestäminen on pitkä prosessi, joka vaatii tekijäporukalta paljon työtä ja omistautumista.(Rahaa).
Taas kun lähden mukaan nauttimaan hyvästä ohjelmasta, seurasta, ruuasta ja toki juomasta, sekä mahtavasta tunnelmasta, jonka eteen on järjestäjät valuttaneet"Verta, hikeä ja kyyneleitä", niin katson että mahdollisuuksieni mukaan nakitan itseni auttamaan. Muutama tunti vapaaehtoistyötä tilaisuuden hyväksi on minusta parhain tapa kiittää järjestäjää siitä vaivasta jonka johdosta meillä vierailla on taas mukavia muistoja vuodeksi eteenpäin.
Itsensä nakittaminen on antoisa tapa olla osana, niin tapahtumaa kuin fandomia, ja kenties itsekkin on joskus järjestämässä jotain jonkun sortin "häppeninkiä", niin varmasti on kiitolllinen kaikesta apuporukasta. Siis kun taas lähdemme kesärientoihin mukaan, niin ottakaamme mukaan pikku hetkonen "apuhenkeä" ja NAKITTAKAA itsenne.
Nähdään kesällä.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Kirpputori,ajankulua,kierrätystä vai uskonto.
Naapurissani on eräs Turun suosituimmista Kirpputoreista, on ollut jo lähes 10-vuotta.Itse olen siellä poikennut vain parikertaa vuodessa, mutta sivusta seurannut sen ympärillä olevaa hyörintää. Oli sitten kesä tai talvi, satoi tai paistoi, pyhä tai arki, niin piha on täynnä myyjiä jo puolituntia ennen avaamista.
Aina samat autot kurvaavat pihalle, samat kasvot raahaavat erilaista tavaraa sisään.(toisista kirpputoreista ostettua)???
Kirpputorin idea kaiketi on päästä eroon itselleen turhasta tavarasta, ja myydä kohtuu-hintaan eteenpäin tarvitseville. Tämä minusta on ainakin lastenvaatteiden kohdalla erityisen mainiointa kierrätystä. Toisaalta siis katselen samoja ihmisiä päivästä-päivään istumassa siellä kahvilla, ostamatta tai myymättä mitään, eli siis heille ajankulua.
Kävin taas siellä itsekkin, ja ihan syystä, vein ystävälleni myyntiin minulle tarpeetonta tavaraa koska tiedän tämän pikkuisenkin kaupanteon hänelle tarpeelliseksi, mutta kas, kun astuin sisään, karmea vanhojen, jopa ehkä pesemättömien vaatteiden tuoksu, samat onnettomat roinat, jotka näin viimeksi vuosi sitten. Tila oli kuitenkin täynnä ihmisiä, jotka ostivat niitä toisiltaan, ja siirsivät ne jälleen omiin looseihinsa myyntiin, ehkä euron tai pari kalliimmalla. Nenääni pidellen kiertelin ympäriinsä, ja kas havitsin eräässäkin hyllyssä ihka-uuden, ja "viimeistä huutoa" olevan ja Stockmannin tavaratalon hinta-lapululla olevan partakoneen, jossa oli hintana 129€. Tämä uutuus oli hinnoiteltu 50€. Pari hyllyä myöhemmin havaitsin uuden 6-osaisen teeastiaston alkuperäis- pakkauksessa hintaan 5€. Käväisn paikalla olevalta kassamyyjältä kysymässä tätä, niin hänen vastauksensa oli, ettei he kysele myyjiltä sen kummenmin myyntiin tuodusta tavaroista, kunhan hyllyvuokra on kunnossa. sääli siis rehellistä ystävääni. Uskonlahkoksi vaitän tätä tomintaa, koska jopa "kirkollisina pyhinä" paikka on auki ja kansaa on enemmän toistensa tavaraa tonkimassa, kuin missään kaupungin kirkoissa. Kaikesta tästä näkemästäni päätin, kun minulle tulee tarpeetonta tavaraa, niin kierrätän sen mielummin jätteenkäsittelylaitokseen. Kirpputoria vaan en ymmärrä.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Uraliin, Uraliin
Meillä on jokusen aikaa keskusteltu Natosta, Euroopan liittovaltiosta ja talouskriisistä. Minusta rahaliitto on ainoa oikea tapa tasoittaa eurooppalainen talouskriisi, minä haluaisin siirtää talouspoliitiikan Euroopan keskuspankille, ja komissiolle antaisin verotus ja työvoimapoliitiikan hoidon, koska kansallis-aateisen valtion aika on jo ohi.
Euroopan kattava liittovaltio on ainoa oikea ratkaisu tuleville-ja nykyiselle- sukupolvelle, jossa nykyiset valtiot ovat "kuntia" ja niissä kansalaiset valitsisivat parlamentin. Nykyvaltioiden päämiehistä voisi muodostaa euroopan halituksen, jotka keskuudestaan valitsisivat vaikka "Keisarin" Toki tekisin myös yritysten yhteiskuntavastuulle sen ainakin, että voitot pitää tallentaa siihen kuntaan tai maahan jossa työntekijät ovat, ja jos yritys muuttaa maasta, niin sitten kova lähtömaksu.Tämä maksu siirretäisiin kassaan , josta maksettaisiin ainakin vuoden palkka menetetystä työpaikasta.
Puolustuksesta sen verran, että "demokraattinen" ajatusmalli vaatii yhtenäistä puolustuspolitiikkaa, ja siinä Nato on ainoa oikea ratkaisu. Nyt meitä täällä koto-Suomessa kävi yksi Makarov pelottelemassa, ihan vanhan neukkuajan tyyliin.Tehdäänpä Makoarovista makkaraa. Ennen kuin eutanasiapiikki minut lopettaa, niin toivon voivani vanhana nostomiehenä olla mukana Euroopan liittovaltion, Suomen Natojoukkojen osana, yhdessä monikulltuurisen , ja sukupuolineutraalin joukkon osana nostamassa Liittovaltion lippua Uralin huipulle

tiistai 29. toukokuuta 2012
Genre koulukiertueelle.
Kaameaa alkukesän flunssaa potiessani sain päähäni ajatuksen.Entäpä jos Suomalainen fandom, jossa on useita upeita Scifi ja Fantasia kirjoittajia, sekä myös oivia sarjakuvataiteilijoita, voisi koota keskuudestaan kouluja ja oppilaitoksia kiertävän ryhmän, joka yhdessä rakentaisi eräänlaisen "opetuspaketin".
Tämä voisi sisältää kirjoitusopastusta,neuvoja miten saada tekstejään eteenpäin, kyvykkäät piirtäjät voisivat saada vinkkejä sarjakuvapiirtämisetä, jne jne. Ryhmä voisi sitten aikansa ja halunsa mukaan tarjota itseään ja opetuspakettia koulujen äidinkielen opettajille, ja muille kirjallisille sekä piirustusharrastajille.
Ainakin minun kouluaikana oli tapana tuoda paikalle aikansa kirjoittajia kertomaan ja opastamaan, sekä kannustamaan. Tämä tietenkin pikku korvausta vastaan. Ajatus tuntuu ainakin pikkumittakaavassa mahdolliselta, tai sitten se on kuumeista houretta, mutta mietittäväksi

perjantai 25. toukokuuta 2012
Vanhustenhoidosta ja suvustakin.
Niinhän se vanhuuspalvelulaki-esitys lässähti. Peruspalveluministeri ei saanut, tai uskaltanut esittää hoitohenkilökunnan määrää. Nähtäväksi jää, josko vielä lausuntokierroksella siihen löytyisi rohkeutta puuttua. Laitoshoidostahan me olemme tässä viimaikona kuulleet ja lukeneet erilaisia kauhujuttuja. Vanhuksia sidotaan vaipoissaan sänkyihin, hiljennetään rauhoittavilla, iltaruoka syötetään jo puoliltapäivin, ulkoilemaan pääsee jos joku vieraileva omainen vie, jne, jne...
Minunkin äitini on vanhus, joka juuri ja juuri selvisi vaikeasta sydänleikkauksesta, jonka jälkiseurauksenä hän menetti näkönsä.Elämänhalu jäi.
Minulle ei tulllut mieleenkään laittaa häntä laitokseen, vaan ryhdyin hänelle omaishoitajaksi,kun itsekkin tässä kremppakoipi olen. Syötän, juotan, jaan ja annostelen lääkkeet, suoritan insuliinipistokset.
Pukeutumisessa ja pesuissa autan (Vessa avustajaksi ei ole vielä tarvetta). Ulkoilemme yhdessä, sillä rollaattorilla hän suoraa tietä uskaltaa "pimeydessä" astella.Turun Kaupunki ystävällisesti maksaa tästä pikku korvauksen, ja nyt kovasti odottelemme päätöstä parin euron taksimatkoista.En siis osastani halua valittaa, paitsi: Kun lähiomainen sairastuu, ja joku ottaa omaishoitovastuun, niin näyttää siltä että muu suku huokaa helpotuksesta, toivottaa tyytyväisenä onnea, ja häipyy takavasemmalle. Menkööt .
Ainoa vaan on se,että tilanne joskus vaatii myös muiden omaisten osallistumista, ja siinäpä sitten onkin tekemistä."Minulla on ulkomaanmatka, "Meillä on niin kiirettä" "Kyllä sinulla varmaan joku kaveri on, joka voi tulla, sinua tuuraamaan, jos sinulla on joku meno". On kyllä ja pari ystävällistä naapuriakin, mutta hoidokkihan on meidän omaisemme.
Suku hyvä: Hoidokki on meidän omaisemme, ei vieraiden-vaikka ystävällisiä ovatkin. Varoitan kaikkia jotka suunnittelevat omishoitajan raskasta, mutta antoisaa vastuuta. Sitokaa sukulaisenne puuhun tai ne karkaa. Tai sopikaa etukäteen osallistuminen, vaikka hoitokuluihin.
Niin että tiedoksi vaan suku, keskisormea teille, kyllä meillä täällä vielä eletään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)